Miksi kannattaa lopettaa nykymuotoinen HBA ja uudistaa suomalaisen naiskoripalloilun pelaajakehitys

Seuraavassa esitän kriittisiä huomioita tavasta, jolla Koripalloliitto on organisoinut koripallon naisten pelaajakasvatuksen ikäluokissa U17–U20.

Ikäluokan sen hetken parhaat junioripelaajat rekrytoidaan toisen asteen opintoihin Helsinki Basketball Academyyn eli HBA:han Mäkelänrinteeseen. Rekrytointia tehdään esimerkiksi nuorten maajoukkueleireillä.

Osa tekstistä on peräisin suoraan tviiteistäni, joita kirjoitin asiaa koskevaan keskusteluun heinä–elokuussa 2021. Alun perin blogi julkaistiin 15. lokakuuta 2021. Sen yhteydessä vastasin saamaani kritiikkiin kommenttiosiossa. Tässä 12. marraskuuta 2021 julkaistussa versiossa blogista olen editoinut noita vastauksia leipätekstin joukkoon. Se toivottavasti tekee helpommaksi hahmottaa esittämäni ajatuskulku.

Tavoitteena pelaajien kollektiivinen etu

Esittämäni ajatukset ja kritiikki perustuvat kahteen taustaoletukseen:

  1. Ikäluokkien U17–U20 pelaajakehitysjärjestelmän tavoite on luoda mahdollisimman monelle pelaajalle Suomessa mahdollisimman antoisat mahdollisuudet toteuttaa itseään huippu- ja kilpakoripallon parissa.
  2. Tämän tavoitteen mukaiseksi rakennettu pelaajakehitysjärjestelmä myös optimoi mahdollisuuden saavuttaa menestystä aikuista huippukoripallossa. Tämä mahdollisuus koskee pelaajia, suomalaisia seurajoukkueita ja Suomen maajoukkuetta.

Blogissa käyn läpi viisi perustetta, miksi nykyinen HBA-painotteinen järjestelmä ei ole nuorten naispelaajien kollektiivisen edun mukainen. Perusteiden pohjalta väitän, että järjestelmää pitää muuttaa.

Argumentaatioketjuni siis perustuu nais- ja tyttöpelaajien kollektiivisen edun optimointiin. Se on eri asia kuin nykyiseen HBA-järjestelmään valittujen yksittäisten pelaajien etu.

HBA perustuu väärinymmärrykselle

HBA perustuu mekanistiselle ajattelulle. Sitä voi kuvailla: “Tämän hetken hallitsevassa, mekanistisessa ajattelutavassa uskotaan, että muutosta voidaan manageroida keskitetyillä, ylhäältä-alas prosesseilla, jotka tuottavat selkeitä, ennustettavissa olevia tuloksia.”

HBA:n pelaajakehityksen taustalta on hahmotettavissa seuraava ajatusketju:

  1. Valitaan U15-ikäluokasta pieni joukko parhaita senhetkisiä pelaajia ympäri Suomen.
  2. Rekrytoidaan heidät HBA:han esimerkiksi maajoukkueleirien yhteydessä.
  3. Keskitetään heihin Koripalloliiton voimavarat.
  4. Valmennetaan heitä samassa harjoitusryhmässä samalla tavalla useamman vuoden ajan.
  5. Tuotetaan kansainvälisen huipputason pelaajia.

Tämäntapainen mekanistinen ajattelu sopii mekanistisen järjestelmän hallintaan. Sellainen on esimerkiksi sellutehdas: kun tiedetään syöte (mänty), tiedetään tuote (sellu).

Pelaajakehitys on kuitenkin kompleksinen järjestelmä. Kompleksisen järjestelmän yksi tunnuspiirre on, että vaikka tiedetään syöte, ei tiedetä tuotetta. Lupaavasta juniorista saattaa tulla huippupelaaja tai saattaa olla tulematta.

Tämä johtuu siitä, että kompleksisissa järjestelmissä osien välinen vuorovaikutus tuottaa arvaamattomia tuloksia. Eli pelaajakehityksessä pelaajien, valmentajien ja muiden asianosaisten vuorovaikutuksesta syntyy asioita, joita ei voi tietää tai kontrolloida.

Toisin sanoen: “Avoimissa, kompleksisissa järjestelmissä muutos tapahtuu intuition vastaisilla tavoilla. Vaikka sellaisissa organisaatioissa muutosta voidaan stimuloida ja jopa hiukan ohjata, sitä ei voida manageroida tai kontrolloida, eikä sen tuloksia voida täsmälleen ennustaa.”

Silti mekanistinen toimintatapa näyttää usein tehokkaalta, koska olemme tottuneita siihen että myös kompleksisia järjestelmiä hallitaan ylhäältäpäin “tehokkaasti” ja “johdonmukaisesti”. HBA:sta onkin kirjoitettu lähinnä positiiviseen sävyyn

HBA perustuu kuitenkin väärinymmärrykseen pelaajakehityksen luonteesta. Pelaajien kasvua ja oppimista ei voi manageroida ja kontrolloida Koripalloliitosta käsin, eikä pelaajakehityksen tuloksia voi ennustaa.

Pitkän päälle tämä mekanistinen hallintayritys vääjäämättä törmää kompleksiseen todellisuuteen. Tällä järjestelmätason ristiriidalla on konkreettisia seurauksia ja arvaamattomia sivuvaikutuksia.

Mekanistisen toimintavan ensimmäinen ja arvattavin negatiivinen vaikutus on:

1) Kilpakoripalloilijoiksi kasvavien pelaajien määrä vähenee. 

Tämä tapahtuu useasta syystä. HBA:n ulkopuolella toimivien seurojen halu ja kyky kehittää U17–20-pelaajia vähenee, kun niiden parhaat pelaajat viedään. Niiden juniorijoukkueiden taso laskee. Mahdollisuus rakentaa omia paikallisia akatemioita heikkenee.

Tästä juontuva kehitys näkyy esimerkiksi siinä, että naisten korisliigan kotimaisten pelaajien keski-ikä laskee. (Lähde: @TMannonen:n laatima tilasto, Twitter 19.7.2021) Kun aikuisia kilpakoripalloilijoita tulee vähän, liigassa täytyy peluuttaa yhä enemmän junioreita, jotka eivät ole vielä ehtineet lopettaa.

Myös liigan kilpailullinen taso on laskenut. HBA:n joukkueen menestys on kohentunut sitä mukaa, kun kilpailu sen ympärillä on heikentynyt. HBA:n sijoitukset runkosarjassa kaudesta 2016–17 kauteen 2020–21 olivat: 10–9–8–7–7. Tällä kaudella on odotettavissa vielä parempaa.

Kun vertaa HBA:n kokoonpanoa esimerkiksi kaudelta 2017–18 ja kaudelta 2021–22, käy selväksi, että tämä kehitys ei johdu siitä, että HBA:n pelaajat olisivat kausi kaudelta parempia.

Seurojen mahdollisuuksia pelaajakehitykseen laimentaa toisen asteen pelaajakehityksen keskittäminen HBA:han sinällään. Liitolta paikallisille akatemioille ei heru juurikaan resursseja eikä muuta tukea, ja kilpailu rekryyteistä on vääristynyttä.

Väite, että seurojen motivaatio ja kunnianhimo kehittää U17–20-pelaajia vähenee, perustuu osittain keskusteluihini useiden eri seurojen valmentajien kanssa. Valitettavasti en voi tarkemmin todentaa ja referoida niitä julkisesti.

Motivaation ja kunnianhimon laimentuminen on lähes vääjäämätön reaktio liiton toimiin ja päävalmentaja Henrik Dettmannin sanomisiin, sillä hän on joillekuille koripallovalmennuksen auktoriteetti.

Dettmann sanoi Kalevassa maaliskuussa 2020. “Ajatus on myös ollut, että parhaat harjoittelevat parhaiden kanssa. Katsomme kuitenkin tarkkaan, ettei sinne [HBA:han] rekrytoida muita kuin ehdottomasti parhaita. Sen takia on tärkeää, että on paikallisakatemioita.”

Ja: “ Joku voi aloittaa lukion OBA:ssa [Oulu Basketball Academyssa] ja siirtyä sitten vasta vuoden päästä HBA:han. Näen kaikki toimijat toisiaan tukevina, tarvitsemme niitä ehdottomasti lisää.”

Dettmann siis sanoo epäsuorasti mutta selkeästi, että muualla kuin HBA:ssa ei pystytä kehittämään U17–U20-pelaajia kohti huipputasoa. Huonompien pelaajien kehittämiseen muut seurat, akatemiat ja valmentajat kyllä kelpaavat.

Ja jos kesken toisen asteen huonoista kehittyy parempia kuin alun perin parhaat, heidät pitää siirtää HBA:han, muiden parhaiden joukkoon. (Tosin jos HBA:n taustaoletus olisi validi, tällainen kehitys olisi mahdotonta. Eli kun parhaat harjoittevat parhaiden kanssa, heidän etumatkansa huonompiin pitäisi kasvaa entisestääm, eikä suinkaan huveta.)

Kuten tästä blogista käy ilmi, Dettmannin taustaoletus ja viesti on epävalidi ja vahingollinen. Hänen viestinsä myös vahingoittaa valmentajien motivaatiota. Kuka ihminen missään antaa innostuneesti kaikkensa osana järjestelmää, joka perustuu hänen oman ammattitaitonsa mitätöintiin?

Keskitetyn mekanistisen järjestelmän toinen seuraus on tämä:

2) Huippupelaajien suhteellinen taso laskee. 

Nykymuotoisen naisten HBA:n alkupisteenä voidaan pitää kesää 2015, jolloin Pekka Salmisesta tuli päävalmentaja. Silloin Suomi oli Euroopan rankingissa 27:s. Tuoreimmalla listalla elokuulta 2021 Suomi on 35:s.

Pekka Salmisen päävalmentajakaudella saldo naisten EM-karsinnoissa on 1 voitto ja 15 tappiota.

Eli vaikka panostus pelaajakehitykseen on ilmeisesti kasvanut, aikuisten maajoukkueen menestys on heikentynyt.

Tämä voi kuulostaa yllättävältä, mutta tutkimusten perusteella se oli odotettavissa.

15-vuotiaista on mahdotonta tietää täsmälleen, keillä on edellytyksiä ja halua kasvaa huippu-urheilijaksi ja keillä ei. Siitä on tutkimusnäyttöä.

Se tarkoittaa, että kun liiton resurssit kohdistetaan hyvin pieneen joukkoon pelaajia, suurin osa potentiaalisista huippupelaajista jää tämän joukon ulkopuolelle.

Sen sijaan tutkimusnäyttöä ei ole siitä, että huippupelaajaksi kasvaminen edellyttäisi U17–U20-pelaajien keskittämistä yhteen harjoitusryhmään.

Pikemmin näyttää siltä, että vähemmällä keskittämisellä kasvaa parempia pelaajia. Kannattaa taata mahdollisimman hyvät harjoitusmahdollisuudet mahdollisimman monelle mahdollisimman pitkään.

Näin meillä olisi enemmän yrittäjiä ja enemmän erilaisia harjoitusympäristöjä, jotka sopivat erilaisille ihmisille. Jos on paljon huipulle pyrkijöitä, heidän välisensä voimasuhteet saattavat muuttua moneen kertaan.

Kolmas HBA:han liittyvä negatiivinen seuraus on ehkä perustavanlaatuisin:

3) Koripalloliiton toimintatavat eivät ole demokraattisia eivätkä perusteltuja.

Seurojen pelaajia rekrytoidaan HBA:han esimerkiksi maajoukkueleirillä. Koripalloliitto siis rekrytoi omia seurojaan vastaan.

Milloin tällainen käytäntö on siunattu Koripalloliiton liittokokouksessa tai liittohallituksessa? Millaisen keskustelun jälkeen?

HBA:han keskitetään Koripalloliiton ohjattavissa olevia resursseja. Kuinka paljon resursseja täsmälleen ottaen kuluu? Miksi tätä summaa ei ole esitetty julkisuudessa? Mihin päätökseen tämä keskittäminen perustuu?

Miksi Helsingin ulkopuolisten toisen asteen akatemioita ei tueta juuri lainkaan? Millaiseen keskusteluun tai tutkimustietoon tämä ratkaisu perustuu?

Koripalloliiton strategiassa 2019–24 asetetaan tavoitteeksi: “Tyttökorisbuumi ja Susiladies arvokisoissa.” (Lähde Koripalloliiton strategiaan liittyen: Toimitusjohtaja Ari Tammivaaran esitys Seurapäivillä 30.11.2018)

HBA ei siis edistä optimaalisesti Koripalloliiton strategian toteutumista. Naisten maajoukkueen menestys on heikentynyt.

HBA:n toiminta on Koripalloliiton strategian vastaista muutenkin.

Strategian mukaan yksi “ratkaiseva valinta” on, että ”monipuolisia korispolkuja arvostetaan”. U17–20-pelaajien keskittäminen liiton resursseilla yhteen asuntolaan Helsinkiin on ristiriidassa tämän kanssa.

Saman strategian mukaan yksi “ratkaiseva kori” on ”innostunut ja osaava seuraverkosto”. Myös tämän toteaman kanssa HBA:n toiminta on ilmeisessä ristiriidassa: se laimentaa seurojen innostusta ja mahdollisuuksia pelaajakehitykseen.

Näyttää siltä, että Koripalloliitto haluaa keskittää toisen asteen opiskelijoiden pelaajakasvatuksen HBA:han vähin äänin, suojassa keskustelulta ja kritiikiltä.

Esimerkiksi tuore Susiladies-strategia vaikenee tyystin toisen asteen opiskelijoiden valmennuksesta. Ei mainita HBA:ta, ei mainita muitakaan toisen asteen akatemioita. Yläkouluverkosto sen sijaan mainitaan.

Syntyy vaikutelma, että liitossa halutaan, että Suomen kaikki U16- ja nuoremmat tyttöjoukkueet toimivat HBA:n kasvattajajoukkueina. Sitä ei kuitenkaan sanota ääneen, mikä on ongelmallista kansalaisjärjestötoiminnassa.

Ilmeisin merkki siitä, että julkista keskustelua ei haluta, on se, että julkista keskustelua ei käydä.

Nykymuotoinen HBA perustuu miesten maajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin ajatuksiin. Hänen heittonsa ovat pikemmin tukahduttaneet keskustelua kuin rohkaisseet sitä: ”Urheilun suolahan on, että myös ymmärtämättömät voivat ottaa osaa keskusteluun!” (Lähde: Elmo 7.12.2017)

Ja: ”Susijengin luotsi lisää, ettei hän hirveästi usko järjestelmiin, mutta kertoo oppineensa elämänsä aikana, että huono konsepti on parempi kuin jos konseptia ei olisi lainkaan.”

Neljäs HBA:n mekanistisen järjestelmän sivuvaikutus on tämä:

4) Kilpailu on vaimennettu suomalaisesta koripalloilusta.

Juniorijoukkueiden kilpailu on vaimentunut, koska kilpailukykyisiä joukkueita on entistä vähemmän, koska parhaita pelaajia on rekrytoitu Helsinkiin. Muiden akatemioiden on mahdotonta kilpailla HBA:n kanssa, koska sillä on takanaan liiton resurssit ja mahdollisuus esimerkiksi rekrytoida pelaajia maajoukkueleireillä.

Kilpailu juniorien maajoukkuepaikoista on vaimentunut, koska HBA:n pelaajia suositaan valinnoissa. On pakko suosia, koska jos pelaajia valittaisiin paljon HBA-järjestelmän ulkopuolelta, HBA-järjestelmän tehottomuus kävisi ilmeiseksi.

Kilpailu naisten maajoukkuepaikoista on vaimentunut, koska HBA-taustaisia pelaajia suositaan valinnoissa. Sillä korostetaan HBA-järjestelmän tehokkuutta pelaajakasvatuksessa ja markkinoidaan HBA-pelaajia. Maajoukkuestatuksesta on hyötyä esimerkiksi ammattilaissopimuksen solmimisessa ja urheilustipendin saamisessa yhdysvaltalaiseen yliopistoon.

Jos epäilette tätä, katsokaa vuosittaista listaa naisten maajoukkueen pelaajista ja verratkaa sitä esimerkiksi pelaajien menestykseen korisliigassa.

Kilpailu on vaimennettu myös naisten maajoukkueen menestyksen suhteen. Tämän ansiosta Pekka Salminen on säilyttänyt paikkansa päävalmentajana. Se on epätavallista huippu-urheilussa, kun valmentajan joukkue on voittanut yhden merkityksellisen ottelun yli kuudessa vuodessa.

Retorisin keinoin naisten maajoukkueesta on tehty jonkinlaisena HBA:n pelaajakehityksen jatke.  Kun Suomi oli hävinnyt Latvialle 57–89 heinäkuuta 2021, päävalmentaja Salminen sanoi: “Tämä oli meille erittäin opettavainen tapahtuma.”

Vastaukseksi tämän blogin alkuperäiseen versioon sanottiin muun muassa, että Urhea-hallin loistavat harjoitusfasiliteetit puoltavat pelaajien keskittämistä sinne. Että mitä paremmat fasiliteetit ovat, sitä ripeämmin pelaajat kehittyvät.

Onko väitteen puolesta näyttöä? Vai olemmeko taas sortuneet mekanistiseen ajatteluun? Olettamaan, että ulkoinen ympäristö vaikuttaa pelaajiin tavalla, jonka voimme tietää ja ennustaa?

Fasiliteettien pitää tietysti olla riittävän hyvät: salissa on kehittävämpää harjoitella kuin lumihangessa. Mutta voisiko olla, että riittävän hyvien olojen rajan ylittävät suomalaisella mittapuulla tavanomaiset salit?

Täsmällisemmin ilmaistuna: vähenevän tuotoksen laki toimii fasiliteettien suhteen niin jyrkästi, että kun tavanomaiset olot on saavutettu, fasiliteettien kohentaminen tuo harjoitteluun lisätehoa hyvin vähän tai ei lainkaan. Joka tapauksessa niin vähän, että pelaajakehityksen kannalta resurssit on parempi kohdistaa johonkin muuhun kuin fasiliteettien kohentamiseen.

Tämän perusajatuksen puolesta puhuu Daniel Coylen kirja The Talent Code (2009): “Miten rutiköyhä venäläinen tennisseura, jolla on yksi sisäkenttä, kasvattaa enemmän naispelaajia top-20:een kuin koko Yhdysvallat?”

Uudet fasiliteetit tehnevät silti vaikutuksen rekryytteihin ja heidän vanhempiinsa. Urhea-hallin olemassaolo ei siis puolla pelaajien keskittämistä HBA:han, mutta helpottaa sitä käytännössä.

Rekrytoinnin merkitystä HBA:n toiminnassa on vaikea yliarvioida, Rekrytointi on edellytys pelaajien keskittämiselle, ja keskittäminen on nykymuotoisen HBA:n perusolemus ja perusongelma

Toiminnan ylläpitäminen nykyisessä muodossa edellyttää pelaajien rekrytoimista eri puolilta Suomea. Jos pelaajia ei saada keskitettyä HBA:han, miten Koripalloliitto voisi enää perustella voimavarojen keskittämistä HBA:han? Rekrytoinnin välttämättömyys on johtanut kansalaisjärjestölle omalaatuisiin toimintatapoihin.

Viides ja viimeinen sivuvaikutus on koripalloa seuraavalle ikävä.

5) Suomalainen koripalloajattelu pysyy yksipuolisena.

Ylhäältä alas johdetut mekanistiset järjestelmät yksipuolistavat ajattelua järjestelmän sisällä. Ja ajattelun yksipuolisuus – yhden totuuden politiikka – tekee järjestelmästä haavoittuvan.

Pelaajakehityksen suhteen kaikki munat on pantu HBA:n koriin. Yhtä pientä joukkoa on valmennettu yhdessä paikassa yksillä menetelmillä ilman korjaavaa mekanismia – ilman julkista keskustelua ja kritiikkiä.

Tämä menettely tekee järjestelmästä hyvin haavoittuvan sekä lyhyemmällä että pidemmällä tähtäimellä.

Lyhyemmällä tähtäimellä se jättää pelaajakehityksen ulkopuolelle ne pelaajat, jotka eivät sopeudu HBA:han – jotka eivät esimerkiksi halua muuttaa Helsinkiin.

Kaikissa pelaajakehitysjärjestelmissä vaanii sama vaara: kyvystä sopeutua järjestelmään tulee tärkeämpi tekijä kuin kyvystä kehittyä urheilijana. Mitä vähemmän vaihtoehtoisia järjestelmiä on, sitä vakavampi vaara on. Kun järjestelmiä on koko maassa tasan yksi, sopeutumattomia potentiaalisia huippupelaajia lienee paljon.

Pidemmällä tähtäimellä yhden totuuden politiikka köyhdyttää suomalaista koripalloa. Koripalloliitto edistää tätä köyhtymistä. Tuoreessa Susiladies-strategiassa esitetään “yhteinen toimintamalli”, jota ilmeisesti meidän kaikkien odotetaan noudattavan. Kyseisen yhteisen toimintamallin on laatinut viisi ihmistä, muun muassa Henrik Dettmann ja Pekka Salminen.

Ehdotus pelaajakehityksen kehittämiseksi

Naisten pelaajakehitysjärjestelmän huonot tulokset eivät siis ole sattumaa, vaan seurausta järjestelmän valuvioista.

Millainen voisi olla parempi tapa järjestää pelaajakehitys?

Tässä tiivis ehdotus. Se perustuu ajatukselle, että luovutaan mekanistisesta ajattelutavasta ja keskusjohtoisuudesta.

Ehdotus ei ole omaperäinen, vaan Henrik Dettmann hahmotteli jotakin samantapaista jo vuonna 2011.

  1. Yhteistyössä nykyisten akatemioiden kanssa Koripalloliitto asettaa toisen asteen akatemioille kriteerit, jotka pitää täyttää ollakseen Koripalloliiton tunnustama akatemia.
  2. Ympäri Suomen kaikki akatemiat, jotka täyttävät kriteerit, ovat Koripalloliiton suhteen samanarvoisessa asemassa taloudellisesti ja urheilullisesti.
  3. Koripalloliitto tukee akatemioita esimerkiksi taloudessa, valmentajakoulutuksessa, markkinoinnissa, yhteistyössä seurojen kanssa ja kansainvälisessä yhteistyössä.
  4. Akatemiat ja seurat kilpailevat keskenään, hankkivat rahoitusta, tekevät yhteistyötä paikallisten organisaatioiden kanssa, rekrytoivat pelaajia ja valmentajia ja kehittävät heitä ja toimintaansa parhaansa mukaan paikallisissa olosuhteissa.

Myös alueelliset toisen asteen akatemiat ovat keskittämistä. Tästä keskittämisestä voi seurata samantapaisia haittoja kuin valtakunnallisesta keskittämisestä HBA:han.

Tätä riskiä ei voi välttää: toisen asteen akatemioita ei voi olla yhtä paljon kuin Suomessa on seuroja, joilla on WU16-joukkue. Tämä johtuu seuraavasta:

* Urheiluakatemiatoiminta tähtää huippu- ja kilpaurheiluun.
* Siihen kuuluu mahdollisuus harjoitella osa viikkoa kaksi kertaa päivässä alkaen viimeistään WU17-ikäluokasta.
* Läheskään kaikki WU16-pelaajat eivät halua siirtyä tällaiseen toimintaan, eivätkä kaikki seurat pysty sitä tarjoamaan.

Siksi huippu- ja kilpaurheilusta kiinnostuneet pelaajat jossain määrin keskittyvät viimeistään WU17-ikäluokasta alkaen. Siitä voi seurata ongelmia. Esimerkiksi: alueellinen keskittäminen akatemiaan kaupungissa A heikentää ja pahimmillaan lopettaa joukkueita (läheisissä) kaupungeissa B ja C.

Alueellisen keskittämisen ongelmiin ei ole yhtä yleispätevää ratkaisua. Kaikki kompleksiset järjestelmät (seurat, kunnat, maakunnat) ovat erilaisia, ja muutokset tapahtuvat niissä eri tavoin.

Ohjenuora on kuitenkin se, että mahdollisimman monelle nuorelle pitäisi luoda mahdollisuus toteuttaa itseään huippu- ja kilpakoriksen parissa. Tätä ohjenuoraa seurataan eri paikoissa eri tavoin. Organisaatiot tekevät yhteistyötä, josta kaikki hyötyvät. Jos yhteistyöhön ei pystytä, pelaajat kärsivät.

Joka tapauksessa alueelliset akatemiat lisäävät niiden pelaajien määrää, jotka voivat osallistua tavoitteelliseen harjoitteluun, joka tähtää uraan huippu- ja kilpakoripallossa.

One thought on “Miksi kannattaa lopettaa nykymuotoinen HBA ja uudistaa suomalaisen naiskoripalloilun pelaajakehitys

  1. Kommentoijille tiedoksi: Hesarilta lainatun ohjenuoran mukaan julkaisen ne omalla nimellä kirjoitetut kommentit, “jotka vievät keskustelua asiallisesti eteenpäin”.

    “* Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta.
    * Perustele näkemyksesi.
    * Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa.
    * Ole kohtelias ja rakentava.
    * Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele.”

    https://www.hs.fi/kommentit/art-2000006396703.html

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s